Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2019.

Virehallintaa - elämän hallintaa

Kuva
Virehallinta Koiran optimivire on iso osa jokaista lajia. Mikä on sopiva viretila vaihtelee lajeittain, sekä lajien sisällä olevien eri tehtävien välillä. Koiran kyettävä muuttamaan mielentilaansa, jotta se pystyy keskittymään haluamiinsa tehtäviin. Vireenhallintaan olemassa niin laskevia kuin nostavia harjoitteita. Ohjaaja pystyy opettamaan koiralle erilaisia toimintamalleja, joiden kautta virettä voidaan tarvittaessa muuttaa. Itsellä on vireltään hyvinkin erilaisia koiria ja joutunut työstämään asiaa hiukan eri kulmista. Eniten olen pohtinut vireasioissa ns. viremotivaatioita (ei tiedetermi) eli mikä aiheuttaa koirassa minkäkin viretilan ja miten siihen voitaisiin vaikuttaa kokonaisuudessa. Keskimmäinen koirani esim. kiihtyy pelottavista ärsykkeistä kuten koirista, mutta kisatilanteissa taas esim. viresaattaa laskea tuntemattomien ihmisten paineesta. Vireen muuttumiseen liittyy siis ulkoinen ärsyke, joka aiheuttaa negatiivista stressitilaa. Näitä pelkotiloja on työstetty erillais